Valokuvan arvo | Valokuvaaja Miia Marjamäki Espanja
home Etusivu Palvelut ja galleria Suositukset Yhteystiedot suomi English Español


Miia 1-vuotis muotokuva








Minun 1-vuotis kuvani

Isäni ja äitini veivät minut paikalliseen valokuvaamoon kotikaupungissani Tampereella, kun olin juuri täyttänyt yhden vuoden. Tuloksena syntyi muotokuva, joka on kulkenut minulla aina mukanani. Alkuperäinen kuva on vuosien kuluessa jo menettänyt osan väreistään, mutta silti se on minulle yksi tärkeimmistä valokuvista ja se on tullut yhä vain tärkeämmäksi vuosien myötä. Olen kiitollinen, että vanhempani veivät minut 1-vuotiskuvaukseen vuonna 1976.

Laadukas muotokuva on pysyvä muisto

Tämän päivän kuvanvalmistus ja materiaalit ovat paljon parempia kuin vielä muutama kymmenen vuotta sitten. Korkealaatuinen, ammattikuvanvalmistamossa teetetty kuva säilyttää laatunsa käytännössä ikuisesti, kunhan sitä säilytetään normaaleissa kodin olosuhteissa. Voimakas, pitkäkestoinen auringonvalo on silti nykyäänkin uhka kuvanvalmistuksessa käytettäville väreille, mikä on hyvä muistaa kun valitsee muotokuvalle paikkaa kodissa.

Sijoitus jonka arvo nousee vuosien myötä

Nykyään lähes jokaisella meistä on digikamera tai useampia. Niitä käytetään dokumentoimaan kaikkea mitä elämässämme tapahtuu, mukaanlukien tärkeät tapahtumat kuten syntymäpäivät ja ylioppilas- sekä hääjuhlat. Kuvia kertyy paljon ja kaikilla niillä kuvilla on meille oma tärkeä arvonsa. Niiden avulla säilytämme muistot ja jaamme tärkeät hetket ystäviemme ja perheemme kanssa.

Korkealaatuisilla, valokuvaajan ottamilla muotokuvilla on silti nykyäänkin vielä oma erityinen arvonsa. Kun ajattelee ensin valmistauvansa huolella kuvaukseen, pukeutuu vaatteisiin joista erityisesti pitää ja tapaa sitten valokuvaajan, jolla on vuosien kokemus juuri muotokuvauksesta ja paras nykyaikainen ammattikuvaajan laitteisto, voi odottaa jotain parempaa.

Ammattivalokuvaaja keskittyy työssään saamaan aikaan erityisen hyviä valokuvia juuri sinusta. Hänen taitojensa ja palveluiden avulla saat valokuvia, joita et halua pitää piilossa albumissasi. Haluat säilyttää ne itselläsi aina ja kuvien katsominen vielä vuosien ja vuosikymmentenkin päästä palauttaa muistot elävänä mieleesi ja saa sinut hyvälle tuulelle.




© 2010 Miia Marjamäki Costa del Sol, SPAIN tel (+34) 693 208 192